Kaisa Kanniainen

Työntekijäesittelyssä Kaisa Kanniainen

Asiakkaidemme kirjanpitoa meillä hoitaa taloushallinnon tiimi, johon kuuluu 15 asiantuntijaa, ja yksi heistä on Kaisa.

Kaisa tuli meille töihin noin viisi vuotta sitten, kun hänen kirjanpidon opintonsa olivat loppusuoralla. Kirjanpitäjäksi Kaisa on päätynyt monen mutkan kautta, ensimmäiseltä ammatiltaan hän on lavaste- ja messurakentamisen artesaani. Päädyttyään asiakaspalvelutehtäviin löytyi se oma juttu.

Kaisa kokee kirjanpitäjän työn isännöintitoimistossa monipuolisena ja mielenkiintoisena. Jokaisella kirjanpitäjällä on n. 3–4 isännöitsijää, joiden kanssa pääsääntöisesti työskennellään. Tällä hetkellä Kaisa hoitaa taloyhtiöitä Tuusulasta, Joroisista ja Kiteeltä.

Kevät on kiireisintä aikaa, kun tehdään tilinpäätöksiä ja päivät saattavat välillä venyä hyvinkin pitkiksi. Kirjanpitäjältä vaaditaan paljon joustavuutta, tarkkuutta ja sosiaalisia taitoja: ”Työ on hyvin vaihtelevaa ja monipuolista, siksi tykkäänkin tästä työstä.”

Kaisa on viihtynyt erinomaisesti: ”Työssä parasta Istolla on varmastikin meidän työporukkamme. Kahvihuoneessa saa aina nauraa vedet silmissä. Töihin on mukava tulla, kun yhteishenki on hyvä. Tykkään myös siitä, että meillä on joustava työaika ja itsenäinen työ. Välillä on mukava tehdä töitä etänä, mutta aina on kiva palata toimistolle.”

Vastapainona toimistotyölle toimivat hyvin neulominen ja puutarhatyöt ja aktiivisempaa menoa tarjoaa perheen kolmen urheilullisen pojan kanssa vietetty aika.

Design By Digitaali
Design By Digitaali