ISTOn kehittämiseen lisää voimaa Odevo -konsernista

ISTO Group on liittynyt osaksi Odevo Suomea, joka on vastuullinen ja monialainen isännöintialan konserni.

Konsernin tavoitteena on nousta kiinteistöhoidon ja asumispalveluiden markkinajohtajaksi yhdistämällä ihmisten osaaminen ja teknologian voima. Odevo Suomessa on ISTO Groupin mukaantulon jälkeen kuusi yritystä, joita yhdistää samanlainen arvomaailma ja halu tehdä muutosta asiakas- ja työntekijälähtöisesti.

Liittymällä mukaan Odevoon saamme paremmat valmiudet vastata asiakkaidemme toiveisiin. Yhteisenä tavoitteenamme on modernisoida alaa vastaamaan nykypäivän kodinomistajien tarpeita, edistää hallituksen ja isännöitsijän yhteistyötä ja hyödyntää teknologiaa palvelun parantamiseen. Kyky toimivien digitaalisten palveluiden kehittämiseen vahvistuukin merkittävästi konsernin 40 ohjelmistokehittäjän avulla.

Muutos ei vaikuta ISTOn asiakkaiden sopimuksiin, hinnoitteluun tai yrityksen henkilökuntaan. Yrityksen oman liiketoiminnan rakentaminen jatkuu edelleen konsernin tuella ja tutulla paikallisella otteella. Kehitystyö etenee leveämpien hartioiden voimin ja ajan myötä näyttäytyy myös asiakkaalle parempana ja mutkattomampana palveluna. ISTOn omistaja on jatkossa Odevo Finland Oy. Yrittäjänä ja toimitusjohtajana jatkaa edelleen Jan-Erik Wasenius. Myös aluejohtajat toimivat jatkossakin ISTOn palveluksessa ja osakkaina.

Mikäli teillä herää mitä tahansa kysymyksiä, älkää epäröikö ottaa yhteyttä. Vastaamme niihin mielellämme.

Lisätietoja

Jan-Erik Wasenius
toimitusjohtaja, ISTO Group
puh. 010 231 0613
jan-erik.wasenius@isto.fi


Odevo Suomeen kuuluvat ISTO Group, MTR-Isännöinti, Walttari, Onni Isännöinti, JIP Isännöinti ja Suomen Tekninen Isännöinti Oy. Yritykset työllistävät noin 220 isännöintialan ammattilaista, jotka huolehtivat yli 1900 taloyhtiöstä useilla paikkakunnilla Etelä- ja Itä-Suomen alueella. Kokonaisuuden liikevaihto on noin 17 miljoonaa euroa.

Ota yhteyttä

Design By Digitaali
Design By Digitaali